Tulla nähdyksi, edes itse

Otteita Tommy Hellstenin kirjasta Virtahepo työpaikalla.
Olin kirjoittanut nämä muistiin päiväkirjaani 29.9.1998.
Lihavoinnit minun.

Taakankantajasta:
"Taakankantajan toipuminen on ennen kaikkea sitä, että hän oppii luopumaan taakoistaan. Hän oppii mitä on terve itsekkyys. Taakankantaja saa oman identiteetin eli hän alkaa olla olemassa silloinkin kun ei ajattele asioita muiden kannalta tai ole olemassa muita varten. Tämä kuulostaa paljon helpommalta kuin se taakankantajalle todellisuudessa on.
Hänen syndroomansa perustuu siihen, ettei hän ole koskaan tullut nähdyksi omana itsenään, ihmisenä jolla on omia tarpeita, omia tunteita ja oma todellisuus. Siksi hän ei myöskään itse näe omia tarpeitaan, tunteitaan ja todellisuuttaan..."

"... Hänen vahvuutensa on perustunut heikkouden kieltämiseen. Hänestä on tullut uhri, joka antaa muiden kävellä itsensä yli, läpi ja ohi. Hän ei ole oppinut asettamaan rajoja, joiden avulla voisi suojautua ja sanoa ei.
Hän itse on täydellinen ja syytön. Hän vain sattuu olemaan pahojen ihmisten ympäröimä, jotka riistävät häneltä hyvän elämän.
Taakankantajan toipuminen alkaa, kun hän kysyy itseltään: Miksi minä annan muiden tehdä tämän itselleni? ja lopettaa kysymästä: Miksi tämä aina tapahtuu minulle? Näin hän tulee syylliseksi. Hän ottaa vastuun itsestään ja omasta elämästään."

"... Toipuva taakankantaja alkaa oivaltaa oman tyhjyytensä ja sen, ettei hänellä ole ollut omaa elämää lainkaan kantaessaan vastuuta muiden elämästä. Tämän oivaltaminen tekee kipeää ja siksi sitä siirretäänkin loputtomasti eteenpäin...."

" Kun koko hänen henkiinjäämisstrategiansa alkaa asettua kyseenalaiseksi, hän joutuu syvään kriisiin. Tässä kriisissä hän tarvitsee apua. Hän on aivan ymmällä, kun vanhat keinot eivät enää toimi ja kun uusia ei vielä ole. Mutta toipuakseen hänen on alettava kiinnostua omasta elämästään. Hänen on opiskeltava tervettä itsekkyyttä.--- Hän ei tahdo loukata ketään ja aiheuttaa pahaa mieltä. Hän ei kestä sitä, että aiheuttaisi toiselle tuskaa."

"Sitä mukaa, kun hän suostuu näkemään oman tyhjyytensä ja vastuullisuutensa, hän myös kykenee irrottautumaan toisten pakonomaisesta auttamisesta ja pelastamisesta. Nähdessään kivun johtavan itsessään kasvuun ja muutokseen häne ei enää pelkää aiheuttaa toisessa kipua sanomalla ei ja antamalla toisen kantaa vastuun omien tekojensa seurauksista.
Taakankantaja on aina suojellut muita omilta tunteiltaan. Nyt hänen tehtävänsä on aivan toisenlainen. Hänen tulee ottaa itselleentilaa jalopettaa toisten ymmärtäminen. Hänen tulee ymmärtää, että toisten ymmärtäminen estää häntä tavoittamasta omaa todellisuuttaan. Terve itsekkyys ei kuitenkaan merkitse sitä, että hän unohtaisi muiden tunteet ja tarpeet. Se merkitsee sitä, ettei hän enää ohita omiaan."

".... Taakankantajan on uskallettava ilmaista vihaansa sen sijaan, että hän ymmärtäisi muita ja imaisisi vihansa sisälleen. Ellei hän ilmaise vihaansa, hänestä tulee vihainen ihminen. Mutta jos hän oppii ilmaisemaan vihansa, silloin kun hänen rajansa ylitetään, hänen ei tarvitse tulla vihaiseksi ihmiseksi. Hänen ei myöskään tarvitse vihata ihmisiä vihatessaan vääriä tekoja. Jos jatkuvasti antaa ihmisten rikkoa omat rajansa, alkaa lopulta vihata näitä ihmisiä. Mutta jos sanoo ei ja huolehtii siitä, etteivät muut pääse astumaan oman persoonan ympärillä olevien rajojen yli, ei tarvitse vihata ketään. --"

"... Taakankantajan on uskallettava ottaa vihan ilmaisemiseen sisältyvä hylätyksi tulemisen riski. Saattaa olla, että häntä ei hyväksytäkään, hänestä ei pidetäkään ja tämä hänen on siedettävä. Tässä punnitaan se, onko taakankantaja lojaali itselleen vai etsiikö hän edelleen hyväksyntää itsensä ulkopuolelta ja tällä tavoin hylkää itsensä. Itse asiassa on siis kyse siitä, että hän tulee luotettavaksi itselleen.
Kukaan ei voi olla itselleen luotettava, jos pakonomaisesti etsii hyväksyntää ja pyrkii olemaan miellyttävä ja kiltti. Näin tehdessään ihminen hylkää todellisen itsensä. Hän myös osoittautuu ihmiseksi, johon hänen sisäinen persoonansa ei voi luottaa. Jotta ihminen voisi syntyä persoonaksi, eli tulla siksi mikä hän syvimmiltään on, hänen on tultava itselleen luotettavaksi. Ei voi syntyä, jos ei ole turvallista paikkaa, johon syntyä. [Ai jai, tämä sattuu minuun nyt.]
Tämän turvallisen paikan ihminen luo sisälleen, kun hän lakkaa tarvitsemasta muiden hyväksyntää niin paljon, että hylkää itsensä sen saadakseen. Vihan ilmaiseminen mittaa, miten hyvin ihminen uskaltaa seistä vain oman hyväksyntänsä varassa."

"... Mutta hänen on vielä ylitettävä eräs kysymys voidakseen pysyvästi ruvetea voimaan paremmin. Tämä kysymys on syyllisyys. Kun taakankantaja alkaa huolehtia itsestään ja sanoo ei, hänessä herää syyllisyys eräänlaisena vieroitusoireena vanhasta henkiinjäämisstrategiasta. Syyllisyys ei ole merkki siitä, että hän tekee väärin, hänestä vain tuntuu siltä.
Tämän sairaan syyllisyyden hän kykenee voittamaan kohtaamalla oman todellisen syyllisyytensä. Todellinen syyllisyys muodostuu siitä, että hän on pyrkinyt kontrolloimaan ja hallitsemaan muiden elämää, kantanut vastuuta muiden asioista, ja ollut vahva tavalla, joka on perustunut hänen oman heikkoutensa kieltämiseen. Nähdessään tämän hän saa kiinni omasta heikkoudestaan ja omasta todellisesta vastuullisuudestaan. Mitä kirkkaammin hän ymmärtää omaa vahvuuteen sairastumistaan, sitä vähemmän hän on sairaan syyllisyytensä riepoteltavana. Hän alkaa ymmärtää, että hänellä todella on oikeus omaan elämään ja että hänen velvollisuutenaan ei ole pelastaa muita heidän tekojensa seurauksilta. Tämän löytäminen johtaa itse asiassa oman elämän löytämisen riemuun, josta hän alkaa pitää kynsin hampain kiinni."

"Elämän löytämisen riemuun kuuluu, että uskaltaa opetella tervettä riippuvuutta ja tulla emotionaalisesti rehelliseksi. Taakankantaja oppii uudenlaisen avoimuuden, jossa hän on valmis ottamaan näkyväksi tulemisen riskejä näyttämällä todelliset tunteensa ja tarpeensa. Hän luopuu sairaasta vahvuudestaan ja tulee terveellä tavalla heikoksi. Hänen heikkoutensa mahdolistaa läheisyyden, jollaista hänellä ei koskaan ennen ole ollut. Kun hän kokee läheisyyttä ihmisiin, hän oppii näkemään, ettei hänen tarvitsekaan selviytyä asioistaan yksin. Hän saa pyytää apua eikä hänen enää tarvitse aina olla se, jolta pyydetään apua.
Mitä enemmän hän saa kokemuksia siitä, että ihmisiin voi liittyä muutenkin kuin auttamalla heitä, sitä enemmän hän alkaa tunnistaa taakankantajan strategiaan liittyvää pakonomaista auttamistarvetta."

Huh-huh. Tätä minä tankkasin jo seitsemän vuotta sitten. Ja vieläkin tässä ollaan.