Psykoterapialinkkejä

Hälventääkseni psykoterapiaa ympäröivää hämäryyttä keräsin oikeanpuoleiseen linkkilistaan erilaisia kotimaisia psykoterapiaan liittyviä linkkejä. Joissakin niistä on jopa terapeuttien nimiä ja yhteystietoja, joten kannattaa tarttua pelastusrenkaaseen...

Lukeekohan terapeutit muuten koskaan terapia-aiheisia blogeja....

Psykoterapiaa - miksi

Koska psykoterapia on edelleen jotenkin mystisen hämärää myös sitä tarvitseville, postaan tähän kommenttini Hurmaavalle itsemurhalle.

En selitä, mitä terapia on - en osaa. Puhun vain kokemuksestani ja toivon, että voisin auttaa muita.

Monilla on kokemusta huonoista keskusteluista psykologin kanssa - julkisella sektorilla, mielenterveystoimistossa, yths:ssä - vaikka kyseessä olisikin ns. neuvontapsykologi.

En ihmettele. Minulle joskus muinoin hyötyä psykologista oli sen verran, että älysin ettei se auta, että pitää päästä "oikeaan" terapiaan. Mutta miksei se sanonut sitä minulle silloin suoraan itse? Miksi minun piti mennä mutkien kautta ja käyttää melkein pari vuotta elämästäni vielä senkin jälkeen, ennen kuin pääsin oikealle, koulutetulle psykoterapeutille?

Mitä se oikea terapia sitten on? Koko psykoterapiakysymys on ollut maassamme suuri mystinen asia, josta suunnilleen alan ammattilaisetkaan ei oikein tiedä mitä puhua. Ehkäpä siitä syystä, että terapiakoulutus on ollut tähän saakka yksityistä: erilaisten säätiöiden ja yhdistysten varassa. Ja terapiaa ei edelleenkään saa muuta kuin yksityisellä sektorilla. Käsittääkseni psykiatrisessa sairaalassakaan ei vars. terapiaa anneta. Korjatkaa jos olen väärässä.

Jos on masentunut, ei tosiaankaan jaksa ryhtyä ensin tekemään tutkimusta siitä, mitä terapia on, mitä terapioita on, mikä sopisi itselle, mistä terapiaa saa jne jne. Puhumattakaan että voisi jotenkin saada selville jonkun terapeutin jota joku suosittelisi tai edes kenellä olisi vapaita aikoja??

Tästä huolimatta, jos käyt tällä hetkellä silloin tällöin keskustelemassa psykologin kanssa asioistasi ja uudistamassa lääkereseptiäsi psykiatrilla, sano heille, että haluat terapiaa, psykoterapiaa, koulutetulta psykoterapeutilta, mieluiten aluksi kolme kertaa viikossa.

Pakota heidät antamaan sinulle selkeät toimintaohjeet, mihin sinun tulee soittaa, mistä löydät mahdollisesti terapeutin. Ja miten voit hakea siihen Kelan tukea. Sillä kaikki oikea terapia on maassamme yksityistä. Julkinen terveydenhuolto tarjoaa vain keskustelupalveluja (ns. neuvontaa tai joku kutsuu sitä neuvontaterapiaksi, mutta se ei ole terapiaa, älä usko jos joku väittää). Tai sitten julkinen sektori tarjoaa erikoislääkärin (=psykiatri) palveluja, mutta psykiatri ei välttämättä ole koulutettu terapeutti.

Älä suostu muka-hoitoon. Älä suostu riutumaan vuosikausia jossakin kerran pari kuukaudessa keskusteluavussa. Väitän että se voi jopa pahentaa tilannettasi. Mutta niinhän se on, että hoitoon ei pääse niin kauan kuin itse pystyy kävelemään poliklinikalle...

Kävin itse psykoterapiassa (hieman psykoanalyyttisesti ja vähän muutenkin suuntautuneessa) 6-7 vuotta. Oikeasti siitä oli hyötyä silloin kun kävin kolme kertaa viikossa, 2-3 ensimmäisen vuoden ajan. Viimeisen vuoden kävin vain 1 kerran viikossa (siihen meni koko opintotuen perusosa, kun en saanut tukea mistään). Ja väitän, että nekin rahat viimeisenä vuotena menivät hukkaan. Edes koulutettu psykoterapeutti ei voi edes 1 krt viikossa tapahtuvalla keskustelulla (à 45 min) hirveästi auttaa. Kunhan kerroin kuulumisiani ja sitten aika jo loppuikin.

Kaikesta huolimatta luulen että terapiasta oli apua. Olisi ollut mukavaa, ettei sitä olisi tarvinnut rahapulassa lopettaa, mutta toisaalta tällä tavoin joudun ottamaan ohjat enemmän omiin käsiini tästä eteenpäin. Ja terapian ansiosta olen jo siinä kunnossa, että pystyn, ainakin ajoittain, "hoitamaan" ja terapoimaan itse itseäni.

Pitkäkestoista terapiaa on kritisoitu hirveästi viime aikoina, mutta minä puolustan. Kaikkien ongelmat eivät ole sellaisia, että ne voidaan ratkaista lyhytterapiassa tai kognitiivisessa terapiassa. Edellämainituista voi kyllä olla apua pitkäkestoisenkin terapian jossain vaiheessa. Jos oma persoonallisuus on jäänyt pahasti kehittymättä tai hämärän peittoon, ei sitä mielikuva-, mieliala-, ajattelu- ja toimintaharjoituksilla hoideta. Terapia ei ole suoritus.

Onnea matkaan. Mikään ei tapahdu nopeasti, ei edes oikean terapeutin löytäminen.
Sen jälkeen kun olin käynyt reilun puoli vuotta mielenterveystoimiston neuvontapsykologin (oik. erikoissairaanhoitaja joka oli erikoistunut psyk..johonkin) luona joka toinen viikko, aloin soitella terapeutteja Suomen Psykoanalyyttisen yhdistyksen ja Therapeia-säätiön kautta. Itse asiassa tämän neuvon sain kai ko. erikoissairaanhoitajalta, vaikka häntä alussa morkkasinkin.
Em. paikkoihin oli joku tietty soittoaika pari kertaa viikossa tunnin ajan. Puhelin tuuttasi yleensä varattua. Kun vihdoin pääsin läpi, sain kai 2 nimeä joilla olisi vapaita aikoja, ja soittoajat heille. Toiselle tiistai-aamu klo 7.25 - 7.50 ja toiselle torstai klo 8.45 - 9.05... Tarkoitus oli varata ns. tutustumisaika, ensimmäinen käynti, jonka aikana tunnusteltiin, tulisiko yhteistyöstä mitään. Sain kai varattua jonkun ajan, mutta ko. henkilö kuulosti niin Freudilta jo puhelimessa, että varmuuden vuoksi peruin sen ennen sinne menoa. Kaikkea verhosi koko ajan salaperäinen hämärä. - Koska olin valmiiksi solmussa itseni kanssa enkä ymmärtänyt enää mitään itsestäni tai mistään, oli vaikea uskoa, että tuollainen salaperäisyys olisi voinut ongelmiani ratkoa. Kuin olisi viimeisenä keinona yrittänyt liittyä johonkin pimeän sektiin.

Minun terapia-aikani alkoi sitten työkaverin vaimon suositteleman terapeutin luona (joka paljastui myöhemmin seksuaaliterapeutiksi jolla ei ollut virallista pätevyyttä). Työkaverin vaimo päätyi suosittelemaan terapiaa minulle, kun joissakin juhlissa vetäydyin syrjään vain epätoivoisesti itkemään - ja tiesihän hän että olin juuri eronnut pitkäaikaisesta avosuhteesta.

Kävin vuoden puolitoista tämän terapeutin luona silloin tällöin, välillä joka toinen viikko, välillä 1 kerran kuussa, välillä harvemminkin, lähinnä kriisitilanteissa. Jossain vaiheessa sanoin hänelle, että nyt haluan todella päästä selvittelemään syitä masennukseeni ja nyt menee niin helvetin huonosti, ettei tämä joka toinen viikko tapahtuva puheleminen enää auta, vaan minun täytyisi päästä puhumaan useammin, hän myönsi, ettei hän ole oikea ihminen antamaan pitkäkestoista terapiaa. Tavallaan luulin olleeni pitkäkestoisessa terapiassa - olihan sitä kestänyt jo niin pitkään!

Ko. terapeutti suositteli sitten paria psykoterapeuttia, joiden luona kävinkin, mutta kumpikaan ei tuntunut sopivalta. Sitten hän veti jostain kolmannen nimen, ja tämän luona sitten rupesin käymään. On siis tärkeää, että potilaalla ja terapeutilla jotenkin synkkaa - että puhutaan samaa kieltä. Ja sellaisen löytäminen ei välttämättä ole helppoa. Mutta se suhde kestää todennäköisesti kauan - minulla 6-7 vuotta.

Nyt se on loppunut ja terapian loppuvaiheessa ja loputtua terapoin itseäni tässä blogissa. Sitten tuli varmaan käytännön elämän kiireitä ja se jäi. Tai tuli sellainen vaihe, että tarvetta ei enää niin paljon ollut. Halusi ajatella muita asioita. En tiedä oliko se hyvä. Nimittäin nyt olen taas etsimässä itseäni. Tein persoonallisuustestejäkin. Taas. Ne on vaarallisia. Olen ollut väärällä alalla 10-15 vuotta. Ja olen ehkä edelleenkin. Ei ihme ettei tunnu hyvältä. Vaikka eihän se ihan noinkaan yksinkertaista ole.

Luulen että terapia ei lopu koskaan. Jossain vaiheessa se tuntui minusta epätoivoiselta ajatukselta. Nyt se on ihan hyvä. Suhtaudun analyyttisesti. Yäk. Yritän edelleen päästä tunteisiini kiinni, jotta pääsisin itseeni kiinni. Yäk. Terapia-jargonia.

Jonkun mielestä tää on vaan ruikutusta ja valitusta. Onneksi on tällainen foorumi tälle. Ihan vapaasti saa ruikuttaa jos haluaa ja ihan vapaasti saa joku ajatella mitä haluaa.

Sinä, jolla ei ole helppoa, etsi terapeutti - vaikka sekin on perkeleellistä. Sinä joka yhtään ajattelet, että siitä saattaisi olla apua - tai sinä joka et enää keksi mitään muuta keinoa saada apua, etsi terapeutti, mene terapiaan. Suosittelen.